Pihasiivousta, pipareita ja painavampi kuula

Otettiin heti hyöty irti sateettomasta päivästä ja siivottiin neidin kanssa pikkaisen pihamaata. Syksyllä jäi osa "raivaustöistä" kesken ennen lumen tuloa ja nyt kun kevät vihdoin iski kunnolla niin kasa paljastui lumen alta. Kolme jätesäkillistä sain oksia ja puskanpätkiä kerättyä pois :) Kevyttä liikuntaa, mutta kyllä toi pihalla touhuuminen virkistää mukavasti :)

Mies meni eilen ääneen huokailemaan, että haluaisi minun tekemiä kaurakeksejä, joten tänään pikkuneidin kanssa sitten toteutettiin toive. 

Ei niin terveellinen välipala.
Nämä on onneksi parhaimmillaan juuri uunista tulleina,
joten ei tule syötyä mitään älyttömiä määriä.
Muu perhe saa hoitaa ne loput ;)

Kahvakuula tunnilla sain jälleen itsestäni enemmän irti. Tähän mennessä olen käyttänyt 8 ja 10 kilon kuulia riippuen liikkeestä ja tänään otin kaveriksi myös 12 kilon kuulan. Ihanaa huomata, että tulosta syntyy :)

Sitten loppuun vielä muistutus kaikille liikeradoista, kuten Tervakin edelliseen postaukseeni kommentoi. Älkää herran tähden vaan ottako kuvistani sen suurempaa mallia,  kysymättä ammatti-ihmiseltä apua liikkeen oikein suorittamiseen. Monet kuvista on otettu idealla "tällainenkin treeniliike on" ja olenkin niitä monesti ottanut nopeasti treenisarjojen välissä sen suuremmin kiinnittämättä huomiota liikerataan. Ja Tervan huomautuksen ansiosta aion tarkistuttaa omiakin liikeratojani kuntosaliohjaajalla heti huomenissa, kun salilla sattuu olemaan avoimet ovet ja kuntosaliohjaaja kiertää opettamassa laitteiden käyttöä :) Parempi jättää tekemättä kuin rikkoa paikkoja, jos liike tuntuu vähänkään pahalta!


Kommentit

Suositut tekstit