Aamuzumbaa

Haaveilen aamutreeneistä/ -lenkeistä, mutta kahden pienen lapsen kanssa se ei vaan onnistu. Kaikki isovanhemmat ovat vielä työikäisiä ja mieheni lähtee aamulla töihin noin kuuden aikaan, joten treenaaminen ennen miehen töihin lähtöä ei ole vaihtoehto (olen siitä outo etten halua laittaa neljältä kelloa herättämään ;) ). Toiveissani on tuplarattaat joiden avulla pääsisin aamulenkille, muksut vaan kyytiin ja pihalle! Tähän asuntoon ei vaan ikävä kyllä mahdu tuplarattaita ja kosteassa varastossa en halua rattaita säilyttää, ei ne tosin sinnekään mahtuisi. Toivottavasti kevään aikana päästään muuttamaan "taloomme" jonne aion nuo tuplat hankkia :). Unelmissa aamulenkki ennen omaa aamupalaani (lapsien syömistä en toki siirrä) ja lenkin jälkeen aamupala terassilla samalla muksujen leikkiä vahtien <3...

Googlen kuvahaku

No, tänä aamuna ei ollut kiirusta pihalle, kun muksut pääsevät kunnolla ulkoilemaan illalla äitini luona, joten päätin zumbata ennen aamupalaani. Esikoinen aamupalalle ja dvd pyörimään. Kolmannen biisin jälkeen kuopuksen puuro oli jäähtynyt syötäväksi, joten syötin pojan. Neljännen biisin jälkeen sainkin mennä vaihtamaan pojalle vaippaa :D. Loput zumbailusta meni hyvin, kun muksut leikkivät keskenään. Joskus joutuu vähän soveltamaan, mutta 50 minuutin treeni on kuitenkin 50 minuutin treeni teki sen sitten osissa tai yhteen putkeen :).

Ps. Oikealta löytyy linkki blogin  facebook sivulle :)

Kommentit

  1. Oi kun kuulosti ihanalta toi aamiainen terassilla <3 Tarttis ehkä itsekkin sitten keväämmällä tehdä noin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit