Munarumba

Saimme anopilta 30 kananmunaa, jotka olisi hyvä tuhota parissa viikossa. Eipä siinä muuten mitään, mutta kun tähän asti meillä on kananmunia kulunut satunnaisesti 4-6 munaa lähinnä leivontaan....
Joten päätin opetella syömään munia. Joskus muutamia vuosia sitten tein silloin tällöin munakkaan, joten ei munien syöntiin tottuminen voi niin kauhean vaikeaa olla. Mieheni ei myöskään ole syönyt munia, mutta yllättäen hänkin haluaa siihen oppia. Onhan muna proteiinin lähteenä ja muutenkin ravintoarvoiltaan aivan mahtava! Munasta ja sen loistavuudesta voi lukea lisää täältä.

Eilen sitten tein itselleni kruunuvihannes/kevyt hk-sininen/rasvaton raejuusto 3 munan munakkaan itselleni päivän ruuaksi. Ja olihan se oikeasti hyvää! Mieheni on krantumpi ruuan ja koostumuksen yms suhteen joten paistoin siinä sivussa hänelle yhden munan munakkaan ja suosittelin sen laittamista leivän päälle. Esikoinenkin halusi maistaa "lättyä" ja molemmat tykkäsivät! Mahtavaa, nyt meidänkin perheessä syödään munaa, ainakin munakkaan muodossa :D.

Ruuan ja syömisten suhteen minulla olisi paljonkin parannettavaa. Proteiinin/hiilihydraatin/rasvan määrän per ruoka/päivä laskijaksi minusta ei ole, mutta voisihan sitä paremmin syömisiään miettiä. Ruokapäiväkirjan kaivoin taas tänään esille, joka on ollut pölyyntymässä joulusta saakka.
Ateriarytmistä ei ole tietoa, mutta ateriakoot sentään pysyvät aisoissa. Projektin alussa vaihdoin ruokalautaseni pienempään ja se auttoi suuresti.
Syön paljon kruunuvihanneksia (mikrotettuna hyviä, keitettynä ällöttävän vetisiä...), rasvatonta raejuustoa, tonnikalaa (vedessä) ja pikanuudeleita. Esikoisen lempiruokiin kuuluvaa kanaa ja riisiä/pastaa tulee myös syötyä usein. Koko perheen ollessa paikalla lautaselta löytyy usein jauhelihakastiketta. Pyrin täyttämään lautasta juurikin vihanneksilla, rasvattomalla raejuustolla ja lihalla. Ei ole järkeä nälkiinnyttää itseään, joten katson että söisin vähemmän kaloreita, ruuan määrästä en tingi. Toki annoskoot ovat laihdutuksen myötä pienentyneet. Olen myös oppinut jättämään syömisen kesken jos maha tulee täyteen ennen kuin lautanen on tyhjä (tässäkin oli oppimisen paikka kun aloitin projektin).
Päivääni useimmiten kuuluu myös jokin kahviherkku. Tänään se oli taatelinkakun palanen (42g) jossa kaloreita on noin 119. Saan päivän aikana syödä noin 1400 kaloria, joten tuo kakunpala ei suurta heilautusta siihen aiheuta.
Viikonloppuisin haetaan yleensä pitsaa ja sunnuntaisin meillä usein on ranskalaisia ja makkaraa. Usein maanantain paino on enemmän kuin perjantain punnituksen jäljiltä, mutta se ei ole laihdutusta haitannut.
Haluan oppia syömään myös maitorahkaa, mutta olen epäillyt saanko sen alas... Ystäväni ehdotti ananasta sinne joukkoon ja nyt onkin maitorahka- ja ananaspurkki kaapissa odottamassa testausta. Ehkäpä söisin sitä vaikkapa iltapalaksi...
Ennen kuntosalitreeniä juon useimmiten profeel suklaaproteiinijuoman ja treenin jälkeen syön proteiinipatukan (40-50% proteiinia).

Voisin alkaa päivittämään myös otteita ruokapäiväkirjastani aina silloin tällöin, ettei mene pelkäksi treenaus- ja paino- lätinäksi :)

Kommentit

  1. Munaa voi laittaa myös esim. kasvisgratiiniin (tuli tosta sun kruunuvihanneksista mieleen), makaronilaatikon sekaan, tai tehdä itse pastaa jne. Jos tuntuu ettei aina halua syödä munia omassa muodossaan :)

    Mulla tökki se rahka alkuun, mutta siihen alkaa oikeesti jo viikossa tottumaan. Ja ne on muuten tosi eri makuisia keskenään, että kannattaa kokeilla eri merkkisiä rahkoja. Ananaksen kanssa on tosi hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ananaksen kanssa tosiaankin ihan mahtavaa! Söin eilen ja tänään oli pakko saada uudestaan :D Oon ostanut valion pehmeä rasvaton maitorahkaa ja on kyllä hyvää :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit