Superdieetitön sunnuntai

Lupailin kuvien kera sunnuntain syntilistaa ;)

Aamuni aloitin puurolla (vaikka ei treenipäivä ollutkaan). Ystäväni kertoi pitävänsä nallen ruispuurosta ja pakko sitä oli itsekkin kokeilla.

Pidin kyllä!
Ja rentouttavaa oli myös lorauttaa joukkoon mehukeittoa
ILMAN punnitsemista :D

Aamukahvi ja anopin leipoma pulla.
*nautinnollinen huokaus*

Ja syntilista jatkuu. Kuopus kun saatiin päiväunille valloitti loput perheestä sohvat. Perheleffa pyörimään ja karkit kaapista (tosin mieheni vuorostaan kärvisteli ilman herkkuja).

Huolella ja hartaudella valitut irtokarkit.

Pepsi maxia, puolikas kinder bueno
ja kauan haaveilemaani domino suklaata.

Osa suklaasta ja karkeista katosi pienempään suuhun, mutta järkyttävän paljon söin itse. Hassua edes sanoa tuollaista määrää järkyttäväksi määräksi, kun tuo on kuitenkin pieni osa siitä mitä joskus ennen on tottunut kerralla vetämään, mutta nyt noista herkuista nauttiikin ihan eri tavalla. Aikaisemmin kun sitä veti robottina mässyä naamaan kunnes pussin pohja tuli vastaan.
Tämä määrä aiheutti kyllä tukalan olon ja mahakipuja. Mutta maistui kyllä! :)

Päivän ruokana terveellisesti perunaa ja lihaa.... juu-u, sen terveellisen sanan voi kyllä unohtaa...

Maitoa! Oi, ihanaa maitoa! Sitä on ollut ikävä!!!
Hieman lankkuperunoita ja makkaraa,
hiukan majoneesia sekä tietysti
rasvatonta raejuustoa.

Illalla paistoin amerikkalaisia pannukakkuja, joita tytär on kauan pyytänyt.

Suosittelen testaamaan! Ja pannarisiirappia, nam!

Iltapalaksi lasten mentyä nukkumaan söin vielä pari palaa maalahden limppua kermajuustoviipaleiden kera. Sekä sitä maitoa! ja suklaata... ja ihan pikkasen kevyt jätskiä..... Hyi minä! Ja hyvä minä! Kaiken nautin ilman syyllisyyden häivääkään! Koska olin päättänyt syödä täysin vapaasti ja herkutella kunnolla niin sitten myös tein niin. Ja huomasin kyllä muutoksia tuossa herkuttelutavassakin verrattuna aikaisempaan. Tosiaan huono omatunto syömisestä on kadonnut, koska tiedän palaavani taas ruotuun ja ettei silloin tällöin mässäily kaada koko projektia. Lisäksi kuuntelin kroppaani syödessäni. En mätännyt lautasta kukkuralleen lankkuja ja makkaraa ja sitten syönyt kaikkea väkisin vaan otin maltillisen annoksen ja kas vain, tulin täyteen silti. En myöskään ottanut "vielä yhtä" pannaria vain sen takia että ne oli todella hyviä vaan lopetin kun olin kylläinen. Valitsin myös karkit huolella etukäteen irtokarkkihyllystä, koska en näe enää järkeä ostaa kauheeta jumbosäkkiä ja syödä ne vähemmän hyvät karkitkin vain sen takia että niitä sattuu pussissa olemaan.
 Joten kaiken kaikkiaan aivan loistava sunnuntai!


Kommentit

Suositut tekstit