Cardio XT
Testasin tänään TapOut XT:n cardio xt -treenin. Treenin kesto 47 minuuttia, johon sisältyi niin alkulämmittely kuin venyttelytkin. Ja oli kyllä huipputehokas treeni! Sykkeet pysyi korkealla koko treenin. Videossa oli myös positiivisia yllätyksiä. Kuten se, että treenaajat pitivät juomataukoja. Ei tarvinnut pelata kaukosäätimen kanssa etsien pause-näppäintä. Video oli muutenkin yritetty tehdä sen oloiseksi kuin treenaaja itse olisi oikeasti kyseisellä salilla muiden kanssa treenaamassa. Toki joukossa oli jenkkiohjelmien tyypillistä hehkutusta, mutta ei kuitenkaan ärsyttävissä määrin ja tsemppaukset oikeasti toimi. Hienoa oli myös se, että ruudussa näkyi koko ajan aika minkä koko treeni vielä kestää sekä myös se kuinka kauan kyseinen liike vielä kestää. Videolla olevat treenaajat (yhteensä 4 kappaletta) tekivät jokainen hieman eri tyylillä ja eri tahdissa. Ideana siis se, että jokainen tekee treeniä itselleen ja kuntonsa mukaan. Kyllä oli kotizumba tästä treenistä kaukana! (Kaikki kunnia silti kotizumballe, sen avulla tuli pudotettua useita kiloja, mutta nykyään nuo kotizumbavideot kävisi pitkälti kevyen viikon ohjelmiksi :) ).
Ja kun nyt olen innostunut näistä kuvien yhdistelemisistä niin vielä yksi aikajana kuva hieman pidemmältä aikaväliltä (koittakaa kestää :D )
Mahtavaa keskiviikkoa!
Ja tosiaan tuli hiki! Paita aivan likomärkä :D |
Ja kun nyt olen innostunut näistä kuvien yhdistelemisistä niin vielä yksi aikajana kuva hieman pidemmältä aikaväliltä (koittakaa kestää :D )
Vaemmalta oikealle: heinäkuu 2010 - toukokuu 2011 - lokakuu 2012 -syyskuu 2013 |
Mahtavaa keskiviikkoa!
Kuulostaa hyvältä toi Tapout :)
VastaaPoista