Kaksi haastetta ja edistymistä

Sain haasteet blogeilta Daddy's girl ja Sisäisen läskin nujerrus.

Ensin kerrotaan 11 asiaa itsestä:

  1. Olen kyllästynyt dieettaamiseen, mutta diettaan silti.
  2. Olen päättänyt nähdä perhettäni ja ystäviä enemmän, silläkin uhalla että vähennän treenaamista.
  3. Mulla on koko ajan nälkä ja hirveesti mielitekoja.
  4. Olen todennut, että on helpompi olla kokonaan ilman herkkuja kuin syödä niitä vain vähän. (helpompaa, ei helppoa!)
  5. Opiskelen rakennusalan perustutkintoa (talonrakentaja) näyttötutkintona.
  6. Tajuan aina välillä olevani pienempi kuin kuvittelen. Kun on kauan ollut isokokoisempi kestää hetken ennen kuin tajuaa pienentyneensä :D
  7. Omistan ison työkalulaukun, mutta vain muutaman työkalun. 
  8. Olen post it-lappujen suurkuluttaja.
  9. Seuraan edistymistäni taulukoiden avulla.
  10. Palan helposti.
  11. Tykkään nukkua pitkään ja valvoa myöhään. Ikävä kyllä kello herättää 5.15 :D


Daddy's girlin kysymykset ja niihin vastaukset:


1. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi ?
- Ekaluokalla se oli varmaan opettaja :D Mutta neljän vanhana mulla oli jo oma kirves ja vasaralla paukutettiin veljen kanssa laudanpätkiä nauloja täyteen jo ihan pienestä :D
2. Kuka on suosikki näyttelijäsi ?
- Apuva.. niitä on paljon, niin miehiä kuin naisia. Jos nyt muutaman mainitsisi niin Angelina Jolie, Jennifer Aniston, Dwayne Johnson ja Sylvester Stallone :)
3. Jos saisit päivän olla kuka/mikä tahansa, niin kuka/mikä olisit ?
- Ehkäpä mies. Saisi ehkä toisenlaisen ajattelutavan asioihin :)
4. Mikä horoskooppimerkkisi on ?
- härkä
5. Mikä on lempiruokasi ?
- ruoka ;D Olen aika kaikkiruokainen, mutta kyllä kunnon pihvi taitaa olla yksi parhaista.
6. Mikä on parasta kesässä ?
- lämpö ja valo. Ja tietysti se kun saa lomailla perheen kanssa.
7. Minkälainen olisi unelmiesi mies/nainen ?
- Olen jo löytänyt unelmieni miehen <3 Mies joka pitää vaimoaan tasa-arvoisena puolisona, huolehtii lapsistaan, osallistuu kodin asioihin, kiittää ja kunnioittaa. Ja kertoo rakastavansa, joka päivä.
8. Missä olet hyvä ?
- Olen hyvä perustelemaan kantani. Isä laittoi teini-iässä ollessani perustelemaan lähes kaikkea ja "koska mä haluan" ei kuulemma ollut mikään peruste :D Kummasti siinä oppi perustelemaan asioita.
9. Mikä on parasta itsessäsi ?
- Kaksi vaikeaa kysymystä peräkkäin! Parasta itsessäni taitaa tällä hetkellä olla se, että voin sanoa tuntevani itseni.
10. Oletko helposti katellinen ihmisille ?
- En mielestäni. Pystyn helposti olemaan onnellinen toisen puolesta. Tottakai joskus ajattelee "voi kumpa itselläkin olisi.." tms mutta se, että jollakin on jotakin ei ole minulta pois. Se ärsyttää, jos joku ei osaa arvostaa sitä, mitä hänellä on tai hän esittää asioiden olevan vaikeampia/huonompia kuin ne oikeasti ovat. Marttyyriasenne nostaa karvat pystyyn...
11. Mitä harrastat ?
-kuntosalia, lukemista, käsitöitä, blogin kirjoittamista. Runojakin tulee silloin tällöin kirjoitettua. Viimeisimmän kirjoitin isälle ja hänen vaimolleen heidän häihinsä.


Sisäisen läskin nujerrus-blogin kysymykset ja vastaukset niihin:


1. Asutko samalla paikkakunnalla kuin missä olet syntynyt?
- Asun.
2. Luetko blogeja? Jos, niin minkälaisia?
-Luen. pääasiassa treeniblogeja.
3. Lempijuomasi?
-Vesi ja maito.
4. Opitko parhaiten kuuntelemalla, kirjoittamalla, lukemalla vai tekemällä?
-tekemällä.
5. Mitä odotat kesältä?
-Retkiä perheen kanssa, illanviettoja ystävien kanssa, ja tottakai lämpimiä kelejä.
6. Haluaisitko olla parempi jossain? Missä?
-Haluaisin olla parempihermoinen :D Haluaisin osata piirtää.
7. Oletko kadehtivaa tyyppiä? Millaiset asiat saavat sinut kateelliseksi?
-Juuri vastasin samantapaiseen kysymykseen daddy's girlin kysymyksissä :)
8. Onko elämäsi nyt sellaista kuin kuvittelit sen olevan sen ikäisenä kun nyt olet?
-Taitaa se olla.
9. Mitä inhoat?
-Ötököitä... 
10. Palaako pinna herkästi?
-Kyllä. Mutta olen myös nopea leppymään. Räiskähtelevä persoona, minkäs teet :D
11. Miten eksyit blogimaailmaan?
-en muista...


Kysymykseni haastetuille:
1. Mihin aikaan heräät arkena?
2. Mitä teet työksesi?
3. Kuinka paljon liikut viikossa keskimäärin?
4. Mikä on tavoitteesi? Laihtua, kasvattaa lihasta, juosta maratoni...?
5. Seuraatko maailman tapahtumia? Uutiset, sanomalehdet jne
6. Lempi animaatioelokuvasi?
7. Käytätkö lisäravinteita? Mitä käytät?
8. Mitä kuntoilulaitteita tai -välineitä sinulla on kotona? Käytätkö niitä?
9. Onko kesäsuunnitelmat jo tehty?
10. Herkutteletko? Millä herkuttelet?
11. Lempivaatteesi? 

Haasteeseen kuuluu, että haastetaan 11 blogia joissa on alle 200 lukijaa. Nyt teenkin niinpäin, että haastan lukijani. Jos otat haasteen vastaan omassa blogissasi jätä kommentti tähän kirjoitukseen :)



Sitten sentteihin ja prosentteihin.

Otin tänään tänään uudet mitat. Viimeksi otin mitat kolme viikkoa sitten. Lipsumisista ja levosta huolimatta tuloksia on syntynyt :)

Kolmessa viikossa esimerkiksi pakaroista/lantiosta lähti kolme senttiä ja navanympäryksestä 1,5senttiä. Koko kropasta senttejä lähti 9 :). Paino putosi viikon aikana 0,9kg. 

Koko seitsemän viikon aikana paino on pudonnut 4,5 kiloa (paino nyt 68,2kg), senttejä koko kropasta on karissut yhteensä 24, rasvaprosentti on pienentynyt 4% (tällä hetkellä 29,2%), lihasmassa on kasvanut 1,7% (tällä hetkellä 31,7%).

Rasvaprosenttini on normaali. Ikäiselläni normaali rasvaprosentti on 21-32,9% joten pehmeyttä kropasta löytyy... Lihasmassani on kuitenkin korkea :) Ikäiselläni normaali lihasmassa on 24,3-30,3% ja korkea lihasmassa on 30,4-35,3 prosentin välillä. Erittäin korkean raja on luonnollisesti sitten se 35,4%. 

Tällä kertaa mittasin hauiksen myös jännitettynä, enkä ole kuvitellut kun mielestäni vasen on suurempi kuin oikea. Nimittäin vasen oli sentin suurempi :D

Olen tyytyväinen tuloksiin. Ja tosiaan vasta 7 viikkoa menty, vielä 17 jäljellä. 

Mutta nyt keittämään rakkaalle kahvia (nukumme viikonloppuisin vuoroaamuina pitempään ja yleensä keitämme myös toiselle kahvia valmiiksi :) ) ja sitten täytyykin käydä kämpän kimppuun siivouksen merkeissä. Lastenhuoneet on jo kunnossa, mutta loput talosta onkin sitten pyörremyrskyn jäljiltä. Ja tilaisin myös hieman aurinkoa, kiitos! Tänään meinaan olisi myös tarkoitus pestä pihakalusteita. 
Huomenna juhlitaan tytärtämme, hän täyttää jo viisi!

Mukavaa viikonloppua kaikille! Ja tunnustan jo nyt, huomenna syödään kakkua ;)

Kommentit

  1. 1. Herään arkena 6-7 välillä, tosin viikonloppuisinkin rytmi on aikalailla sama. Joskus olen ihmetyksissäni herännyt vasta puoli 9. Mutta se johtuu siitä että koirilla on ollut kestävämpi rakko ;)

    2. Liikunnanohjauksia ja muuta sekalaista tarvittaessa.

    3. Liikunnan määtä riippuun kaudesta, mutta varmaankin 6-7 tuntia plus venyttelyt ja koirien kanssa lenkit, eli tuleehan sitä. Mutta perus puntti juntti jumppaa 5 päivänä viikossa.

    4.Tavoitteeni on kasvattaa lihasta.

    5. Kyllä mä seuraan maailman tapahtumia, netistä ja tv:stä katson uutisia.

    6. Viimeksi nähty Frozen oli ihan ok, mutta hirveästi olen tykännyt Shrekeistä myös.

    7. Lisäravinteiden käyttö on mulla aika minimaalinen, kalaöljyt ja vitamiinit kuuluu kyllä joka päivä repertuaariin, mutta mä tykkään syödä ruokaa. Joskus otan proteiini lisää, mutta nekin mä usein leivon johonkin. Suosikki on kyllä Pancake mix Selffiltä, siitä saa taiottua vaikka mitä.
    Joskus saatan jonkun aminohappo hässäkänkin vetästä.

    8. Spinning pyörä, tulee kyllä käytettyä. Kesällä ei niinkään mutta talvella sitä kuluttelen.

    9. Ei oo kyllä vielä suunnitelmia kesäksi , katsotaan mitä keksitään :)

    10. Mä herkuttelen joka päivä jollain mitä olen leiponut. Mutta suklaata, karkkia ym ei tule kyllä juurikaan vedettyä. Se ei johdu siitä ettenkö saisi, mutta nuo leipomiset auttaa makean nälkään aikalailla. Ja miten meneekin sisuskalut nurin jos tästä irtaripussin vetäis. Ei kiitos :)

    11. Lempivaate... apua. Kaikki mikä ei kiristä :D


    Hyvin olet edennyt projektissasi. Tsemppiä jatkoon myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastauksesta! Kiva lukea myös lukijoiden elämästä :) Ja kiitos tsempistä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit