Kolmevitosen ikäkriisi

 Lapsena ja nuorena sitä unelmoi paljon ja kuvittelee mitä kaikkea sitä tuleekaan elämän aikana tehtyä ja seikkailtua. Yhtenä aamuna sitä kuitenkin herää kolmevitosena omakotitalostaan varttia yli viiden herätykseen, jälleen kerran lykkää aamupuuronsa mikroon ja vahtii kelloa, kohta täytyy herättää kaksi kolmesta lapsesta ja puolen tunnin päästä se kolmaskin. Tajuaa, että seuraavan kolmenkymmenenviiden vuoden päästä on seitsemänkymmentä. Uskomatonta. Juurihan sitä mummolassa juoksi polvet ruvella, kädet ruskettuneina ja osa hampaista puuttuen pisin Pohjanmaan peltoja. Pellolta puuhun ja puusta verstaaseen paukuttamaan pätkittyjä lautoja vanhoilla nauloilla käsittämättömäksi kasaksi. Mihin se aika katosi? 

Paljon on toki kolmeenkymmeneenviiteen vuoteen mahtunut. On niitä suuriakin unelmia saavutettu ja uusia keksitty ja niitäkin saavutettu matkan varrella. En tiedä onko kyseessä varsinaisesti ikäkriisi vai ikätietoisuus, mutta jotenkin tuntuu, että tämä 35 on jonkinlainen rajapyykki. Jos terveyttä riittää, ja sitä kuuluisaa tuuriakin, yli puolet elämästä on vielä jäljellä. Mitä haluan tehdä? Mitä haluan saavuttaa? Miten haluan ELÄÄ? 

Aika tosiaan kuluu aivan huomaamatta. Omien lasten kasvusta (ja ehkä vähän siitä omasta peilikuvastakin) huomaa. että tarpeeksi kun laskee eilisiä ja tämänpäiväisiä yhteen ne muuttuu kuukausiksi ja vuosiksi. Tammikuussa seuraavalle vuodelle asetetut tavoitteet alkavat poltella kantapäitä, kun tajuaa olevan toukokuu. Omat tämän vuoden tavoitteet ovat osa toteutuneet ja osa on sitä kuuluisaa matkaa. (Jojoilevaa matkaa.) Helmikuussa valmistuin Trainer4Youn lisensoiduksi ravintovalmentajaksi. Jatkotavoitteena on sivutoimisen yrittäjyyden käynnistäminen. 

Ratsastusta olen jatkanut. Myös nuorin poikani aloitti syksyllä ratsastuksen. Yli puolet perheestä on hurahtanut hevosiin, hyvä alku ;)

Lenkkeilytavoite minulla on tänäkin vuonna, kävellen tai juosten. Alkuvuoden lenkkeilyt meni kävellen, mutta ilmojen lämmettyä parit "juoksu" lenkitkin olen käynyt hölköttelemässä. Lenkkimaisemat täällä Raumalla ovat upeita!

Talviturkkikin tuli heitettyä lasten kanssa viime viikolla. Kylmää oli!

Mukavuusalueeltakin on tullut tänä vuonna poistuttua. En osaa pätkääkään olla kameran edessä. Kuitenkin pomon kysyessä suostuisinko lehtihaastatteluun ja mainosvideoon Satakunnan kansaan työkaverini kanssa päätin suostua. Ihan hauskaahan se oli, vaikka olo olikin kuin tönkkösuolatulla :D 

Koko jutun voi käydä lukemassa täältä.

Olen lenkkeilyn ja ratsastuksen lisäksi aloittanut ryhmäliikunnassa käymisen, kun koronarajoitteet lieveni. Tällä viikolla päätin vihdoin ns kiristää tahtia ja päätin viikkoon mahtuvan kolme treeniä ja kolme aerobista. Toki vihdoin TÄMÄN IKÄISENÄ (hah!) tajuan kuunnella myös kroppaani ja levätä, jos kroppa tai pää sitä vaatii.  Ja mitään aikamäärettä ei treenin pituudelle ole. Näin myös vältän sen sisäisen pirttihirmuni, sisäisen Justiinani, kiljumisen, kun aikataulut ei annakaan myöden ihan kaikelle.

Tänään vuorossa oli vanha kunnon kuntopyörä, mallia karvalakki. Raahasin sen television eteen ja katsoin samalla Netflixistä Accomplice. Tämän upeampia kuntopyöräilymaisemia saa hakea! 

Aikaa on annettava myös talon kunnostukseen. Viime viikolla sain vihdoin maalattua ulko-ovemme. Maali ostettiin jo viime kesänä.... Tytär auttoi hiomisessa ja putsauksessa. Alkuperäinen tummanruskea muuttui huomattavasti pirteämmäksi.

Upeaa kesän alkua kaikille!

Ja PS

Lukko on Suomen mestari!

Kultaa!!