Pääkoppa kovilla

Toinen sd extra dieettiviikko takana ja kolmas alkamassa. Pää on kovilla, täytyy myöntää. Tullut jopa hieman lipsuttua. Kahdesti olen syönyt kahvipöydästä, ekalla kerralla kakkutaituri-serkkuni vaatekutsuilla (olin jo päättänyt monta viikkoa etukäteen, että siellä saan syödä) ja toisen kerran anoppini kahvipöydässä. En kadu kumpaakaan, sellainen on  vaan niin turhaa :D Tehty mikä tehty ja herkuista kuuluu nauttia sillon kun ne itselleen suo ;) Viikon aikana maistoin myös yhden ruissipsin ja kahdesta eri proteiinisipsipussista yhden kummastakin. Vesimäärä ei täyttynyt ihan jokaisena päivänä, mutta vähintään 2,5 litraa join joka päivä. Muutamina päivinä suolamääräkään ei täyttynyt, en ala lisäämään suolaa eväskalkkunaleikkeleisiin, vaikka kuinka pitäisi saada tietty määrä suolaa syötyä päivän aikana. Enkä laita sitä myöskään vesilasiin tms. Piste. Asenne dieettiä kohtaan on siis hieman "löystynyt". Onneksi vain hieman. Motivaatiota löytyy edelleen, mutta sitä joutuu ehkä vähän tiukemmin kaivamaan välillä esille.

Superdieetin jälkeen päätin että SD extraa en vedä ihan niin pipo tiukalla, mutta silti tuli yllätyksenä miten koville se pääkoppa välillä joutuu tämän dieetin parissa. Dieettiin tullut leipä ja vapaasti valittavat kasvikset onneksi kyllä helpottavat tilannetta. Ja onneksi paino on ollut laskusuunnassa (vihdoinkin sain päivitettyä painotaulukonkin) ja senttejäkin on karissut. Eilen aamun punnitustulos 66,5kg, joten extran aikana on paino pudonnut 2,6 kiloa. Senttejä kropasta on lähtenyt extran aikana yhteensä 11,5 ja superdieetin alusta lähtien yhteensä 37,5 senttiä. Esimerkiksi lantiolta, vyötäröltä ja navanympäryksestä on extran aikana lähtenyt jokaisesta 1,5 senttiä ja koko dieetin aikana lantiolta ja vyötäröltä molemmista 5 senttiä ja navanympäryksestä mukavat 6,5 senttiä.

Googlen kuvahaku

Ja kaventumisen huomaa myös vaatteissa. Sunnuntaina kun oltiin lähdössä katsomaan Prisman ilotulitusta niin tajusin farkkujeni olevan pyykkikopassa. Vaatehuoneesta bongasin tavoitefarkut ylähyllyltä ja ajattelin kokeilla, aikaisemmin ne kun ovat menneet juuri ja juuri kiinni ja komea rengas on vyörynyt housunkauluksen yli, joten en ole niitä vielä kehdannut pitää. (viime kokeilusta ei niin kauhean montaa viikkoa ole). Ja kappas! Ne sujahti kiinni eikä mitään "vyörynyt". On siinä aika voittajafiilis kun saa jalkaansa housut jotka ostaessa eivät ole päälle mahtuneet :).

Jee! 

Tämän ja ensi viikon olen lasten kanssa kotona, jos töissä ei satu mitään ihmeellistä (teen siis osa-aikatöitä). Ja tietysti nyt kun olisi aikaa lasten kanssa lenkkeillä ja puistoilla niin ilmat on kurjia :/ No, täytyy toivoa että selkiytyvät vielä, nyt on kuitenkin vasta toinen "kotipäivä" :D.

Toisen extra viikon treeni- ja liikuntakalenteri:

  • Maanantaina kotitreeni yläkropalle ja kuntopyörä 45min 15,03km.
  • Tiistaina lepo.
  • Keskiviikkona EFBW3 treeni kuntosalilla.
  • Torstaina 45 min ohjattu kahvakuulatunti.
  • Perjantaina kotitreeni yläkropalle ja kuntopyörä 45min 14,5km.
  • Lauantaina aamuaero kuntopyörällä 45min 13,44km ennen aamupalaa.
  • Sunnuntaina lepo.
Yksi aerobinen jäi tekemättä, kun sunnuntaina voiton vei Prisman ilotulitus ja uuden kirjahyllyni järjestely.

 Sain "perintönä" isoisovanhempieni kirjahyllyn. Sitä on tullut nyt hartaudella putsattua ja täytettyä. Hyllystä löytyy paljon kirjoja, jotka on vielä lukematta.


Hylly sai paikkansa makuuhuoneesta.
Kirjamäärä vaikuttaa vähäiseltä, mutta alakaappi
on täynnä kirjoja :D Ja osa kirjoistani on lainassa
ja paljon on vielä aarteita hankkimatta.

Joskos sitte vaikka lukijoille kysymystä lukemisesta :) Millaisia kirjoja tykkäätte lukea (vai jääkö kirjoille lainkaan aikaa) ja ketkä ovat suosikkikirjailijoitanne? Suosituksia otetaan vastaan ;)
Omiin lemppareihin kuuluvat ainakin Sidney Sheldon, Nora Roberts ja Danielle Steel sekä Tuija Leskinen. Deborah Spungenin Nancy tuli luettua neljään viiteen kertaan teini-iässä, mutta vielä en ole ehtinyt sitä lukemaan uudestaan äidiksi tultuani. Siitä saattaisi taas aueta jotakin uutta, nyt kun itsekin on äiti.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!


Kommentit

  1. Mä tykkään lukea dekkareita, kotimaisia ja käännettyjä :) Olis tietenki kiva lukea esim ruotsalaisia alkuperäisellä kielellä mut ei ihan vielä taivu. Maria Kalliot / Leena Lehtolainen on kestosuosikkeja. Tällä hetkellä menossa Camilla Läckbergin eka kirja ja jonossa olis myös Jo Nesboa :) Nesboa on moni kaveri kehunut. Myös Dan Brownin kaikki kirjat oon ahminu melkein kerralla :)

    Mäkin aika vähän ehdin lukea, koska iltasin jaksan yleensä sen kaks sivua lukea kun jo silmät luppaa :P Käytän yleensä hyödyksi työmatkat sillon kun käytän julkisia liikennevälineitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Leena Lehtolaista on itsekin tullut joskus mietittyä, täytyykin jossain kohtaa testata :) Nesboasta en ole koskaan kuullukaan, sitäkin voisi vilkaista. Kiitos vinkeistä! Lukeminen on kivaa, mutta harmillisen vähän siihen tosiaan jää aikaa. Varsinkin kun lehtitilauksetkin vievät oman osansa lukuajasta..

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit