Valmistuminen, työpaikka ja dieetti

Sain tällä viikolla koko koulutuksen pakettiin. Nyt odotellaan enää tutkintolautakunnan hyväksyntää ja rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja -valmistumispapereita postista. Työt jatkuu huomenna samassa paikassa, tällä kertaa työntekijänä ei enää työharjoittelijana. Hieno fiilis!

Sitten dieetti. Aloitan huomenna. Nyt on totuteltu uuteen unirytmiin ja uusiin rutiineihin ihan tarpeeksi. Oma saamattomuus työssä liikuttua arkiliikuntaa lukuunottamatta ärsyttää. Herkuttelu ja leivän puputtaminen on jäänyt päälle. Helppoa ja nopeeta.... Tähän "vaivaan" on vain yksi ratkaisu: kotitreenit ja ruokavalio. Tässä lähiaikoina oon ajatellut olla hissukseen dieetistä "kun jos kuitenkin taas luovutan". Mutta siitähän sitä motivaatiota saa jatkamiseen, kun kertoo aikeistaan muillekin.

Ensi viikolle on yhdet porrastreenitkin jo sovittuna ja toiset on mietinnässä. Nyt alan toteuttaa niitä tavoitteitani ja lopetan sen jatkuvan suunnittelun ja "motivaation keräämisen". Olen myös huomannut, että selkäni ei voi hyvin tässä painossa. Parempaa motivaation lisääjää tuskin löytyy, kuin oma terveys. Nyt alkaa aktiivinen syksy ja karkkipussit jää hyllyyn jonkun muun ostettavaksi.

Kommentit

Suositut tekstit