Uusi vuosi, uusi mahdollisuus

Vuosi 2016 tuntuu menneen hujauksessa. Vuosi toi mukanaan uuden rakkaan harrastuksen niin minulle kuin tyttärellenikin. Molemmat rakastuttiin tankotanssiin. Upea ja monipuolinen laji! Suosittelen kokeilemaan, jos vähänkään siltä tuntuu. Eikä tarvitse miettiä onko tarpeeksi hyvässä kunnossa aloittaakseen tankotanssia, täysin rapakuntoinenkin voi sen aloittaa, siinä sitä harjoitellessa kehittyy. Aluksi en saanut itseäni nostettua pelkillä käsillä edes maasta, enkä todellakaan kiivennyt tankoa pisin mihinkään, mutta puoli vuotta myöhemmin pääsin kattoon asti ja onnistuin tekemään temppuja myös ilman käsiä.

Painonpudotus ei mennyt niin kuin suunnittelin. Vuoden alkupuolella sain painoa alas, mutta koko vuoden saldo oli vain -1,6 kiloa. Senttejä lähti yhteensä 10,5.

Joulukuussa löysin ilmajoogan. Ehdin käydä vain kahdesti, mutta olen koukussa! Tankotanssia ja ilmajoogaa aion jatkaa säännöllisesti.

Vuosi 2017 on tuonut nyt jo mukanaan muutoksen. Noin viikko sitten kävin ostamassa, noin puolentoista vuoden tauon jälkeen, itselleni salikortin. Tänään olin salilla neljättä kertaa. Ensimmäisellä kerralla jännitti aivan hirveästi. Kyseinen sali on itselleni entuudestaan vieras, mutta nyt alan jo hieman hahmottamaan mistä mikäkin laite löytyy :D. Toista kertaa salille lähtiessä jännitti edelleen. Juoksumatolle päästyäni suurin jännitys haihtui ja ensimmäisessä laitteessa loputkin. Tuli vihdoin fiilis että täällähän mun kuuluukin olla. Treenaaminen on kerta kerralta tuntunut luontevammalta. Vielä en ole ottanut mitään tiettyä saliohjelmaa noudatettavaksi, vaan olen tosiaan tutustunut saliin, jotta edes löydän haluamani laitteet ja välineet. Olen hakenut tuntumaa treenaamiseen ja palautellut mieleen liikkeitä. Liikkeet, sarjat, painot ja toistot olen toki merkinnyt ylös. Olen tosi tyytyväinen saliin jossa käyn. Laitteita on monipuolisesti ja vapaat painot eivät tule koskaan loppumaan omalta kohdaltani kesken :D.

Tämä vuosi alkoi lukemalla 87,4kg ja siitä on nyt kilo karistettu.

Kävin myös ravintolisä luennolla ja nyt ei enää unohdu vitamiinien ottaminen, sen verran kattava tietopläjäys tuli kuunneltua ja kirjoitettua muistiin.

Olen kerännyt myös motivaatiota katsomalla dokumentteja liikuntaan ja treenaamiseen liittyen.

Tässä top3 suosikkini:


  • Froning
  • Fittest on Earth
  • The Barkley Marathons

Ostin viime vuoden lopulla Fitverstaan home training conseptin ja tällä hetkellä noudatan siitä ruokavaliota ja teen kotitreenejä salipäivien lisäksi. Olen ollut todella tyytyväinen Fitverstaan tyyliin, josta huokuu, että jokainen asiakas on oikeasti tärkeä. Kysymyksiini olen aina saanut todella nopean vastauksen.

Instagram on edelleen aktiivisempi kuin blogi itse @treenihulluksiblogi, mutta lupaan aktivoitua myös täällä :)  Läppärini on jo vanha ja väsynyt ja joitakin näppäimiä joutuu hakkaamaan, jotta ne toimivat, joten kirjoittaminen tänne vaatii aikaa (ja hermoja) :D 

Sain tänään todella innostavia uutisia liittyen treenaamiseen, mutta niistä kerron lisää sitten, kun itsekin saan lisätietoja.

Aivan mahtavaa tätä vuotta just sulle!

Kommentit

Suositut tekstit