89

89 kiloa. 89. Ei oo totta, 89 kiloa!

Ensimmäiset ajatukset vaa'alla. Seuraavana ajatuksena: "Mikä häpeä!" Sen jälkeen tuli kiukku, itsesyytöksiä, itsensä solvaamista. Hetkellinen epätoivo. Päällimmäisenä kuitenkin fiilis "TAAS!". 

Miten ihmeessä ihminen, joka oppii treenirutiinin ja kokee liikunnasta iloa, lakkaa liikkumasta? Miten ihminen, joka on jo oppinut ruokarytmin ja tietää miten ei todellakaan kannata syödä, luopuu uusista tavoistaan ja palaa takaisin vanhoihin? Pari tosi hyvää kysymystä, joihin itsekin haluaisin täydellisen vastauksen.

Kysymyksiä on tullut pohdittua ja tällaiseen päädyin: aluksi tuli loma, joka rikkoi rutiinit. Tuli mentyä lomafiiliksellä. Sitten alkoi pääkopan sisäinen myllerrys, kun aloimme harkita kolmatta lasta. Olen tunnesyöjä, sen olen tiedostanut jo aikaisemmin. Keinot tunnesyönnin lopettamiseen on edelleen opettelun alla. Kun päätimme, että kolmas lapsi on tervetullut ja raskaus alkoikin luultua nopeammin, niin alkoi uusi tunnemyllerrys. Pelko. En uskaltanut treenata samalla lailla kuin ennen, koska se ei ollut enää ollut rutiinia moneen kuukauteen eikä kroppa ollut enää tottunut kovaan treeniin. Miksi et treenannut vähemmän kovaa? Siinä se paras kysymys. Alkuun oli pelkoa keskenmenosta, huonoa oloa, kuntopyörällä kevyesti polkeminenkin sai huonon olon aikaiseksi, sitten iski vanha vaiva. Selkä kipuilee raskaudesta. Fyysisen työpäivän jälkeen olin poissa pelistä, enkä jaksanut edes normiarjen askareita. Pian jäinkin lääkärin kehotuksesta pois työmaalta ja hoidin koululla paperihommat ja laatoitusnäytön kuntoon. Kävin vain satunnaisesti kuntosalilla mahani kanssa. Annoin mieliteoille vallan ja leivoinkin usein. Viimeisimmän kolmen-neljän kuukauden aikana olen kerännyt massaa viitisen kiloa lisää. Liikkumattomuudelle löytyy syy sektiosta, mutta kaiken mahdollisen syömiselle ei löydy kuin läjä tekosyitä. Itselläni liikunta auttaa syömään paremmin ja paremmin syötyä jaksaa liikkua. Jompikumpi kun puuttuu, tulee ajauduttua harhateille.

Selitys on vain sitä: selitys. Se ei ole täydellinen vastaus tai syy, mutta näin on asiat menneet. Paino menneessä aikamuodossa. Ei tässä auta voivottelut, katumiset eikä itsesyytökset. Eikä ainakaan se häpeä. Jos tapaan painonsa kanssa kamppailevia ihmisiä en minä heistäkään ajattele, että heidän pitäisi hävetä. En todellakaan! Miksi sitten häpeäisin itseäni? Ei se ainakaan auta minua eteenpäin. Joten häpeä joutaa romukoppaan ja tästä on vaa'an suunta vain alaspäin.

Motivaatioksi olen liittynyt erinäisiin painonpudotus porukoihin, yksi sellainen perustettiin läheisten keskenkin. Treenilehdet ja -ohjelmat on kaivettu esiin, niitä ehtii hiukan lukea imettäessä.

Vauva alkaa viihtyä joitakin pätkiä jo lattialla lelujen kanssa, joten lyhyet kotitreenitkin on mahdollisia. Ruokavaliona lievennetty gofatgo-dieetti. Lievennetty juurikin imetyksen takia. Satunnaiset herkuttelutkin on sallittuja, koska itselläni totaalikielto ei ainakaan aloittaessa toimi. 

Uudet mitat ja lukemat otin ensimmäinen päivä ja ne löytyvät mitat ja kehonkoostumus sivuilta.

Laulutunnit jatkuu huhtikuuhun asti ja maaliskuun lopussa aloitan tankotanssi kurssin! Vihdoinkin!

Upeaa uutta vuotta 2016 kaikille! 

Kommentit

Suositut tekstit